Georges Aperghis Viitasaarelle

20. Maaliskuu 2007

 Georges Aperghis on Musiikin ajan ensi kesän säveltäjävieras. Aperghikselta on festivaalin ohjelmistossa kymmenkunta sävellystä, lisäksi hän pitää Viitasaarella sävellyskurssin. Kreikasta nuorena Ranskaan muuttanut Georges Aperghis (61v) on uuden musiikkiteatterin uranuurtajia. Hän käyttää teoksissaan instrumentteja, liikettä, runoutta, ihmisääntä ja myös ihmiskehoa. Aperghiksen teokset ottavat aineksensa usein arkielämästä, jota hän tarkastelee satiirin ja absurdin huumorin kautta. Hänen perustamansa pienryhmät Kuten ATEM ovat uudistaneet sekä instrumentaaliteatteria että kamarimusiikkia. Ranskalaisen instrumentaaliteatterin huippukokoonpanoista Viitasaarelle saapuu Aleph Ensemble, joka edellisellä Musiikin ajan vierailullaan 1996 räjäytti yleisön tajunnan esittämällä 72 oopperaa kahdessa tunnissa.

Musiikin aika viettää ensi heinäkuussa 25-vuotisjuhliaan. Tärkeä juhlavieras on festivaalin toinen perustaja Jukka Tiensuu, joka paitsi konsertoi myös opettaa. Suomalaisen nykymusiikin arvostettu oman tiensä kulkija Tiensuu ei ole miesmuistiin opettanut missään suomalaisessa oppilaitoksessa, Viitasaarella hän on Aperghiksen ohella toinen sävellyskurssin opettajista. Juhlasävellyksen 25-vuotiaalle Musiikin ajalle tekee nuori, moneen kertaan palkittu Sampo Haapamäki, hänen teoksensa esittää Viitasaarella ranskalainen Diotima-kvartetti.

Musiikin aika järjestetään Viitasaarella 3.-7. heinäkuuta.

© Viitasaaren kesäakatemia ry | Toteutus: Agileus Software