Musiikin Aika -festivaalin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi saksofonisti Joonatan Rautiola

19. Kesäkuu 2007

Joonatan Rautiola (s.1983) on eräs mielenkiintoisimmista nuorista puhallinsoittajistamme. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa Pekka Savijoen oppilaana, ensin nuorisokoulutuksessa ja myöhemmin solistisella osastolla ja muutti vuonna 2004 Pariisiin, klassisen saksofonin kehtoon. Hän opiskelee tällä hetkellä Claude Delanglen oppilaana Pariisin konservatoriossa.

Rautiola on ehtinyt jo kantaesittää useiden säveltäjien teoksia ja on työstänyt mm. Pierre Boulezin, Betsy Jolasin ja Christian Lauban saksofoniohjelmistoa säveltäjien itsensä johdolla. Rautiola on aktiivinen konsertoija, hän on esiintynyt Suomessa mm. RSO:n ja Tapiola Sinfoniettan solistina, resitaalein useissa Euroopan maissa ja debytoi vuonna 2005 New Yorkin Carnegie Hallissa. Rautiola on palkittu useissa kansainvälisissa kilpailuissa.

Resitaalissaan perjantaina 6. heinäkuuta Joonatan Rautiola ja pianisti Marko Hilpo kantaesittävät Olli Virtaperkon teoksen Crimes of the Past. Suomen ensiesityksinä kuullaan Tapio Tuomelan Pilke 1, Luca Francesconin saksofonisoolo Tracce sekä Georges Aperghisin teokset Alter Ego tenorisaksofonille ja Secrets Elementaires pianolle. Edison Denisovin Sonaatti alttosaksofonille ja pianolle päättää konsertin.

Rautiola ja Hilpo esiintyvät erilaisissa kokoonpanoissa myös festivaalin muissa tapahtumissa
© Viitasaaren kesäakatemia ry | Toteutus: Agileus Software