Musiikin ajan säveltäjävieras täydentää teemaa

28. Helmikuu 2008
Belgialainen Philippe Boesmans (s.1936) on kutsuttu Musiikin ajan päävieraaksi Viitasaarelle 3.-8.7.2008. Hänen teoksiaan kuullaan laaja otos mm. Uusinta-yhtyeen ja ranskalaisaltisti Christoph Desjardinsin esittäminä. Boesmans tunnetaan erityisesti pitkäaikaisena Brysselin La Monnaie -oopperan residenssi-säveltäjänä, jonka oopperoita esitetään usein monissa Euroopan merkittävissä oopperataloissa (mm. Châtelet, Frankfurt, Madrid, Amsterdam, Wien). Boesmans on myös säveltänyt teoksia tärkeimmille nykymusiikkiyhtyeille kuten Ensemble Intercontemporainille, ja hän on nykyisin kysytty mestarikurssien opettaja Keski- ja Etelä-Euroopassa.

Musiikin ajan taiteellinen johtaja Tapio Tuomela perustelee valintaa: "Boesmansin musiikki on hyvin kuulijaystävällistä ja kerronnallista modernistiset lähtökohdat huomioon ottaen." Kerronnallisuus musiikissa on yksi ensi kesän festivaalin teemoista.

Lisää Boesmansista: www.editionpeters.com

© Viitasaaren kesäakatemia ry | Toteutus: Agileus Software