UMO Jazz Orchestra tuo jazzrytmejä Musiikin aikaan

13. Kesäkuu 2008

Tänä vuonna Viitasaaren Musiikin aika -festivaalille saapuu esiintymään huikea UMO Jazz Orchestra, joka on kansainvälisesti arvostettu luova kokoonpano. Se soittaa monipuolisesti ajan hermolla olevaa musiikkia. Orkesteri tekee erityisesti uutta suomalaista musiikkia tunnetuksi koti- ja ulkomailla. Tilaamalla ja esittämällä mahdollisimman paljon uutta materiaalia UMO kannustaa ja tukee suomalaista jazz-tuotantoa. UMO onkin saanut tästä paljon tunnustusta ympäri maailmaa. Orkesterin kapellimestari- ja solistivieraina ovat olleet lukuisat jazzin huippunimet aina Thad Jonesista Maria Schneideriin.

Musiikin ajassa orkesterilla on kaksi konserttia. Maanantaina 7.7. orkesteri esiintyy Viitasaaren kirkossa. Konsertissa kuullaan mm. Jukka Tiensuun vahva teos Umori, joka syntyi UMOlle Tampere Biennaleen 2004. Teos sai samana vuonna Teosto-palkinnon. Ohjelmiston muut säveltäjät ovat Paavo Heininen, Riikka Talvitie ja Kari Heinilä. Musiikin ajan päätöskonsertissa tiistaina 8.7. kuullaan Muikunlahden kartanolla Frank Sinatran ikivihreiden lisäksi myös parhaita paloja orkesterin uudelta swingalbumilta. Frank Sinatra konsertissa Umo esiintyy solistinaan Sami Pitkämö, joka on mm. esiintynyt kahtena vuotena presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla, ja toiminut Tanssii tähtien kanssa ohjelman orkesterin solistina.

© Viitasaaren kesäakatemia ry | Toteutus: Agileus Software