Säveltäjävieras Michael Finnissy (UK)

9. Helmikuu 2009
Kuva: University of Southampton

Festivaalilla Suomen ensivierailunsa tekee eräs ikäpolvensa uniikeimmista brittiläisistä säveltäjistä, taitavana pianistinakin tunnettu Michael Finnissy (1946). Finnissyn musiikin tärkeinä vaikuttajina, hänen oman virtuoosisen pianisminsa lisäksi, ovat useiden eri kulttuurien perinnemusiikit. Myös esimerkiksi Grieg, Verdi, Gershwin tai Vivaldi näyttäytyvät hänen musiikissaan. Opettajana Finnissy on arvostettu ja tinkimättömyydestään tunnettu. Hän toimii tällä hetkellä professorina Southhamptonin yliopistossa. Finnissyn eklektinen ja monimetodinen, usein myös poleeminen, sävelkieli liitetään usein ns. "New Complexity" -koulukuntaan. Hän ei kuitenkaan itse pidä tästä määritelmästä vaan toteaa, että "yksinkertaisinkin musiikki voi olla kompleksista".

© Viitasaaren kesäakatemia ry | Toteutus: Agileus Software