Vuoden festivaali 2009, Musiikin aika, alkaa ensi viikolla

29. Kesäkuu 2009
Finland Festivalsin vuoden festivaaliksi valitsemaa Musiikin aika-festivaalia vietetään Viitasaarella jo 27. kerran. Festivaalin teema, ”musiikkia ristivalossa”, on taiteellisena johtajana tänä kesänä ensi kertaa toimivan Perttu Haapasen käsialaa. Esille nostetaan erilaisten musiikkien ja säveltäjien kohtaamisia sovitusten, vaikutteiden, sulautumisen tai poleemisuuden muodossa. Rinnastamalla erilaisia musiikkeja ja traditioita festivaali kutsuu yleisöä arvioimaan niiden suhteita uudelleen.

Festivaalin teema kietoutuu festivaalin säveltäjävieraan Michael Finnissyn (1946), musiikin ympärille. Finnissy on eräs ikäpolvensa uniikeimmista brittiläisistä säveltäjistä, ja taitavana pianistinakin tunnettu joka tekee samalla kertaa ensivierailunsa Suomeen. Finnissyn musiikkia kuullaan muun muassa lähes yli-inhimillisille haasteille omistautuneen englantilaispianisti Ian Pacen pianoresitaalissa 9.7.

Perinne- ja sukulaissoittimien kanteleen, japanilaisen koton ja kiinalaisen guzhengin kohtaamista eri maiden, eri kulttuurien ja erilaisten nykysäveltäjien kanssa tarkastellaan Suomen Kanteleliiton kanssa yhteistyössä järjestettävässä "Kulttuurisia transpositioita" -konsertissa 8.7. Festivaalilla vierailee ja pitää luennon myös saksalainen gamelan-musiikkiin syvästi perehtynyt säveltäjä Dieter Mack, jolta kuullaan festivaalilla kaksi teosta. Lisäksi 10-vuotisjuhlavuottaan viettävää Uusintaa kuullaan kaikkiaan kahdessa konsertissa. Festivaalilla kuullaan tänä kesänä yhteensä 14 kantaesitystä, joista neljä on maailman kantaesityksiä.
© Viitasaaren kesäakatemia ry | Toteutus: Agileus Software