Musiikin aika alkoi eilen tiistaina
8. Heinäkuu 2009
Musiikin aika alkoi eilen tiistaina Viitasaarella. Iltapäivällä Wiikin kartanossa, ennen avajaiskonserttia järjestetyssä kansainvälinen klassisen musiikin promootiota käsittelevässä seminaarissa olivat puhumassa mm. Henk Heuvelmans (johtaja, Gaudeamus Music Week), Keizo Maeda (Conversation & Company) sekä Johan Tallgren (Musica Nova).Avajaiskonsertti pidettiin perinteiden mukaisesti Viitasaaren kirkossa. Koko festivaalin ohjelmistoa ja teemoja läpileikanneessa konsertissa esiintyivät muun muassa Eva Alkula, Tomoya Nakai, Michael Finnissy, Uusinta sekä Juho Laitinen. Myöhäisillan klubikeikalla Pihkurissa kuultiin puolestaan bordurialaista folklorea.
Festivaalin ohjelmistossa kuullaan myöhemmin Michael Finnissyn maailman kantaesityksensä saava teos ”Viitasaari” Eija Kankaanrannan, Uusinnan sekä säveltäjän itsensä esittämänä. Lisäksi festivaalilla esiintyvät Ian Pace, SMASH, ConTempo sekä monet suomalaiset eturivin muusikot.