Onnistuneita festivaalipäiviä Musiikin ajassa
Musiikin ajassa vietettiin keskiviikkona ja torstaina kaksi onnistunutta festivaalipäivää – muista Viitasaarelta kuulluista ikävistä uutisista huolimatta. Keskiviikon aloitti Korvat auki ry:n luento keskuskoululla otsikolla ”Muut musiikit”. Kappelin Kulttuurisia transpositioita-konsertissa kuultiin peräti kolme kantaesitystä, muun muassa Eija Kankaanrannan, Olga Shiskinan sekä Janne Tuomen tulkitsema Asko Hyvärisen teos ”Channels”, jossa yhdisteltiin kanteleen, kiinalaisen perinnesoittimen guzshengin sekä erilaisten lyömäsoitinten sointeja toisiinsa.Seurakuntatalon konsertissa illalla kuultiin Michael Finnissyn säveltämä ja esittämä ”English Country-Tunes” pianoteos, joka liikkui kahdeksan eri osansa kautta tunnelmien äärilaidalta toiselle. Teatterin myöhäisillan konsertissa kuultu Dark Project puolestaan yhdisti toisiinsa pianon, lyömäsoittimet sekä elektroniset ja visuaaliset elementit.
Torstai-aamupäivästä Dieter Mackin luento aiheesta ”In Search of an Own Culture – Composing in the Realm of Bi- or Multicultural ’experiences’”. Koulukeskuksessa ja teatterilla nähty ja kuultu liikkuva konsertti Ennakoimattomia kohtaamisia piti sisällään yllätyksiä sekä elektronisia äänielementtejä. Yllättävän rankkasateen lisäksi konsertissa nähtiin muun muassa hissillä soittamaan laskeutuneen klarinetisti Heikki Nikulan tulkinta Juha T. Koskisen kantaesityksensä saaneesta sävellyksestä ”Bashô Fragments”. Seurakuntatalolla kuullussa pianoresitaalissa Ian Pace puolestaan esitti kahden muun teoksen lisäksi kaksi osaa Michael Finnissyn viisituntisesta teoksesta ”The History of Photography in Sound”. Illan festivaaliklubilla päästiin nauttimaan italialaisen Signorafrancan elektromusiikista.