Maailman kantaesityksiä ja kansainvälisiä vieraita
12. Heinäkuu 2009
Musiikin ajan perjantai-päivä alkoi Ian Pacen yleisöluennolla Michael Finnissyn musiikista otsikolla ”on the History of Photography in Sound”. Päivällä ensi konserttinsa lukiolla pitäneen espanjalaisen SMASH ensemblen repertuaarissa oli jälleen mm. säveltäjävieras Michael Finnissyn teoksia, mutta myös espanjalaisten säveltäjien että Johan Tallgrenin teoksia. Illan konsertissa kuultiin Finnissyn maailman kantaesityksensä saanut ”Viitasaari”-teos, joka maalaili tunnelmia veden liplatuksesta maalaismelankoliaan. Konserttia edeltäneessä Meet the Composer- tapaamisessa tutustuttiin Dieter Mackiin, jonka teos ”Kammermusik” kuultiin myös koulukeskuksella. Myöhäisillan konsertissa teatterilla ”Sketches of Art in Artists” Frio kävi monipuolista vuoropuhelua esimerkiksi huilun, bassoklarinetin, saksofonin ja kukkopillin välillä.Lauantaina koulukeskuksella huilisti Hanna Kinnusen ja pianisti Emil Holmströmin ”Fili”-konsertissa esitetyt teokset muodostivat keskenään eheän kokonaisuuden. Konsertin teemat liikkuivat henkimaailman kokemuksista historiallisiin muistikuviin, elektronisin vivahtein sävytettynä. Konsertissa kuultiin myös maailman kantaesitys Korvat auki yhdistyksen tilausteoksesta, Markku Klamin ”aurasta”. SMASH ensemblen toisessa konsertissa esitettiin paljon varsinkin espanjalaista ohjelmistoa, jonka puitteissa muusikot pääsivät näyttämään monipuolista osaamistaan. Illalla pääosassa oli jälleen Michael Finnissy, jonka ajatuksia päästiin kuulemaan sekä sanallisessa että musiikillisessa muodossa: Meet the Composer –tapaamisessa sekä Zagroksen ja kapellimestari Nils Schweckendiekin konsertissa illalla. Päivän päätti Eva Alkulan ja Tomoya Nakain ambientti ja progressiivinen sukulaiskielisoitinten kanteleen ja koton kohtaaminen Miekkaniemessä.