Festivaali- ja kurssiohjelma valmis!
18. Huhtikuu 2010
Festivaalin teemat ovat kuorot ja ääni-ilmaisu yleensä sekä elektroakustinen musiikki. Suomessa ensimmäistä kertaa vieraileva japanilainen Tokyo Philharmonic Chorus ja suosittu Seminaarimäen mieslaulajat edustavat kuoroteemaa hyvin erilaisista lähtökohdista; sitä täydentää kaksi vuotta sitten Viitasaarella kuultu Helsingin kamarikuoro. Maamme huippupianisteihin kuuluva Paavali Jumppanen konsertoi avajaiskonsertissa. Kotimaisen defunensemblen riveissä musisoi mm. aiemmista tapahtumista jo tutuksi tulleet harpisti Lily-Marlene Puusepp ja huilisti Hanna Kinnunen. Kesän säveltäjävieras on italialais-ranskalainen Marco Stroppa, joka pitää myös sävellyskurssin festivaalin aikaan. Myös muuta kurssitoimintaa on tiedossa. Lapsia ja nuoria muistetaan niin ikään: Minna Leinosen IRTI! projekti kannustaa oppilaita ja opettajia yhteissoittoon modernin musiikin metodein, nuotteja tuijottamatta.
Luvassa on entiseen tapaan kantaesityksiä, kansainvälisiä kohtaamisia ja luovuutta luonnossa. Musiikin aika ulottuu tänä kesänä paikkakunnan eri kolkkiin Suovanlahden kappelilta torin laidoille ja tutuille lavoille.
Festivaalin taiteellinen johtaja on säveltäjä Perttu Haapanen.