Musiikin ajan päätöskonsertissa Seminaarinmäen mieslaulajat
28. Kesäkuu 2010
Musiikin aika-festivaalin viimeisenä konserttipäivänä, sunnuntaina 11.7.2010, kuullaan yksi Seminaarinmäen mieslaulajien, tuttavallisemmin Semmarien, viidestä kesäkonsertista. Syksyllä 1989 Jyväskylässä perustetun kuoron tavoitteena on alusta asti ollut itse tehdyn tuotannon esittäminen sekä perinteisen kuoromusiikin rajojen rikkominen, ja tässä mielessä Semmarit sopiikin tämän kesän Musiikin ajan päätöskonsertin artistiksi.Semmarit esiintyivät ensimmäisen kerran Jyväksylän yliopistolla 1989, ja seuraavien muutaman vuoden sisällä kokoonpano vakiintui, ja esikoisalbumi ”Kuka on tuo mies” ilmestyi lokakuussa 1993. Albumilta löytyvä ”Tekisi mieleni lentoon” on edelleen yksi Semmarien eniten radiosoittoa kerännyt kappale. Esikoisalbumin jälkeen levyjä ja samalla myös hittejä, kuten ”Taina”, ”Paska Maanantai” ja ”Kaksi kättä hississä”, on tullut tasaiseen tahtiin. Semmareiden tämänhetkiseen ohjelmistoon kuuluukin noin 120 omaa teosta.
Semmarit tekee musiikkinsa itse, joko yksin tai porukassa, ja vuosien varrella kuoro on kehittänyt oman tapansa työstää kappaleita yhdessä kokeillen ja sovittaen. Omintakeisen musiikkinsa lisäksi Semmareiden konsertissa pääsee nauttimaan myös esityksen audiovisuaalisista ja draamallisista elementeistä, naurusta, valosta, savusta sekä yllättävistä käänteistä.