Musiikin aika alkaa ensi viikolla

1. Heinäkuu 2010
Musiikin aika –festivaali alkaa Viitasaarella ensi tiistaina 6.7.2010. Kello 19 alkava Avajaiskonsertti Viitasaaren kirkossa aloittaa sunnuntaihin asti kestävän festivaaliviikon. Festivaalin teemat kietoutuvat kuorojen, ääni-ilmaisun sekä elektroakustisen musiikin ympärille. Teemoja tuovat esille muun muassa Suomessa ensimmäistä kertaa vieraileva Tokyo Philharmonic Chorus sekä Viitasaarella jo muutamaan kertaan vieraillut Helsingin kamarikuoro (HKK). Lisäksi kuoromusiikkia kuullaan myös päätöskonsertissa sunnuntaina, kun Seminaarinmäen mieslaulajat pitää yhden viidestä kesäkonsertistaan.

Festivaalin säveltäjävieraana on tänä vuonna italialais-ranskalainen Marco Stroppa. Hänen teoksiaan esittävät esimerkiksi avajaiskonsertissa sellisti Markus Hohti, omassa konsertissaan keskiviikkona 7.7. ranskalainen kokoonpano TM , torstaina 8.7. puolestaan sekä suomalainen kokoonpano defunensemble sekä pianisti Paavali Jumppanen sekä perjantaina 9.7. jo aiemmin mainittu HKK kapellimestarinaan Nils Schweckendiek.

Kantaesityksiä festivaalilla kuullaan kaikkiaan kuusi. Niistä kaksi esittää saksalais-islantilainen kokoonpano Ensemble Adapter konsertissaan lauantaina 10.7. Säveltäjä Jarkko Hartikainen puolestaan esittelee yleisölle nykymusiikkia päivittäin teatterilla. Lisäksi lauantaina ohjelmassa on uuden kuoromusiikin seminaari, jossa puhuvat festivaalin taiteellisen johtajan Perttu Haapasen ohella Chifuru Matsubara ja Nils Schweckendiek.
© Viitasaaren kesäakatemia ry | Toteutus: Agileus Software